Hyvä asiakaskokemus on monen tekijän summa - Ciber Oy - SAP konsultointia vuodesta 1998

Hyvä asiakaskokemus on monen tekijän summa

Kansainvälinen perheyritys Rani Plast Oy

Rani Plastin tarina pienestä 1950-luvulla Teerijärvellä perustetusta muovifirmasta pohjoismaiden johtavaksi muovituotteiden valmistajaksi on hyvä esimerkki suomalaisesta osaamisesta ja ennen kaikkea rohkeudesta. Tällä hetkellä Rani Plast työllistää yli 350 henkeä ja toimii vastuullisena toimijana myös kansainvälisesti. Vastuullisuudesta on osoituksena oikeus käyttää Pohjoismaista Joutsen-ympäristömerkkiä.

Rani Plast on pitkälle automatisoinut tehtaidensa toiminnan ja toimintojen yhtenäistäminen on tuonut tehokkuutta prosessien hallintaan. SAP talona jo pari vuosikymmentä toiminut Ciber Oy on auttanut Rani Plastia SAP toiminnanohjausjärjestelmän kehittämisessä, mikä on tuonut lisää tehoja koko Rani Plast konsernin toimintaan. ”Meidän yhteistyön kivijalkana on ollut ehdottomasti avoin vuoropuhelu ja sitä myöden olemme voineet luottaa, että projektien läpivienti on ollut hallittua ja olemme välttyneet ikäviltä yllätyksiltä.” toteaa Rani Plastin System Manager Pia Furu. ”Edellytimme SAP kumppaniltamme vankkaa syväosaamista SAP- teknologioista ja ennen kaikkea toimialaymmärrys oli hyvin tärkeää jo konsernirakenteenkin vuoksi”, toteaa Furu.

SAP järjestelmää Rani Plast on käyttänyt toiminnanohjauksessaan jo vuodesta 2006. Realiaikainen järjestelmä pitää huolen logistiikasta, valmistus, osto-ja myynti, HR ja palkanlaskennan prosessesseista. Yhtenäinen järjestelmä parantaa koko Rani Plast konsernin yhteispeliä ja mikä parhainta, järjestelmä kasvaa toiminna kasvaessa.

Viimeisin projekti Ranilla oli integraatioiden kehittäminen. Miksi Rani Plast valitsi CPIn l. Cloud Platform Integration- järjestelmän? ”Paineet kehittää liittymiä kolmansien osapuolien järjestelmiin oli laukaiseva tekijä. Tavoitteena oli vähentää manuaalista työtä, automatisoida tiedonsiirtoja, sekä mahdollistaa liittymävirheiden seurantaa liiketoimintakäyttäjille. Malli, jossa liittymien valvonta on vastuutettua usealle ihmiselle, ei ole enää tätä päivää”, toteaa Furu.

“CPI tuo merkittävää etua, sillä pystymme nyt parantamaan strategisemman lähestymistavan myötä myös Rani Plastin prosesseja” lisää Furu. CPI on osa SAP-Cloud Platformia, mikä tarjoaa tehokkaat, helppokäyttöiset työkalut liittymien rakentamiseen ja valvontaan. SAP Cloud Platform sisältää myös useita muita Rani Plastin toiminnan kannalta oleellisia palveluita kuten; fiori ja document management.

Rani Plast- konsernin ydinliiketoiminnan toimialat jakautuvat maataloustuotteisiin, teollisuustuotteisiin, sähköeristeisiin ja kuluttajatuotteisiin. Yritys toimii tänä päivänä vahvalla pohjalla ja nykyaikaiset teknologiaratkaisut tuovat varmuutta liiketoiminnan johtamiseen. Ympäristöasioissa Rani Plast on esimerkillisesti muoviteollisuuden edelläkävijä, sillä muovituotteiden valmistuksessa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja. Kiertotalous ja kestävä kehitys huomioidaan niin tuotekehityksessä, tuotannossa, myynnissä, sisäänostossa kuin digitalisaation hyödyntämisessä. Rani Plast on monessa mielessä esimerkillinen yritys suomalaisesta osaamisesta.